Salaneuloksen muistikirja

Uusia käsityöideoita putkahtaa mieleeni jatkuvasti. Se ei katso aikaa tai paikkaa. Aikaa ideoiden toteuttamiseen tuntuu vain olevan niin vähän ja vanhat ajatukset unohtuvat helposti uusien pyrkiessä mieleeni. Niinpä otin käyttööni muistikirjan ja aloin kirjoittaa muistiin ideoita ennen kuin ne unohtuvat. Muistikirja täyttyy vauhdilla ja toteutan töitä inspiraation mukaan, silloin kun se arjen aikatauluihin sopii. Tässä blogissa kerron pääasiassa kuvin, miten muistikirjan käsityöideoiden toteuttaminen etenee. Saavutanko muistikirjan lopun, ennen kuin alan täyttää uutta kirjaa?

torstai 29. tammikuuta 2015

Eläinhahmoja käsillä

Luulin, etten ehtisi tehdä yhtään käsityöprojektia valmiiksi ennen ystävänpäivää, mutta sain kuin sainkin lapaset valmiiksi. Hai -lapasidea tuli mieleeni, kun kävin lasten kanssa SeaLifessa. Eläinhahmot toimivat hyvin erilaisissa käsitöissä ja päätin kokeilla hai-teemaa kärjistä aukeavissa lapasissa. Näistä lapasista tuli käytännölliset. Kun kärjen vetoketjun avaa, voi näppärästi käyttää puhelinta, solmia kengännauhat tai kaivaa avaimet taskun pohjalta. Lisäksi pitkä pyrstö lämmittää rannetta mukavasti. Innostuin niin tästä mallista, että tein lapaset itsellenikin. Suunnitteilla on myös krokotiili lapaset/sukat.


Viime syksynä pöllöt ja huuhkajat olivat löytäneet tiensä monien käsityöharrastajien neuleisiin. Silloin tein oman versioni huuhkajasta ja sijoitin sen kännykkäpussukkaan. Hu-huu! -laukku on lapasten tavoin lapsekas, mutta voi kai aikuinenkin heittäytyä välillä lapsenmieliseksi!


Joulun aikoihin neuloin pikkutytölle kettusukat. Löysin ihanan hehkuvan oranssin langan ja idea neulotuista ketuista sai alkunsa siitä. Pohjaan laitan vielä tassunjälkijarrut SockStopilla, niin sukkia voi pitää myös kylminä talvipäivinä tarhatossuina.






2 kommenttia: