Salaneuloksen muistikirja

Uusia käsityöideoita putkahtaa mieleeni jatkuvasti. Se ei katso aikaa tai paikkaa. Aikaa ideoiden toteuttamiseen tuntuu vain olevan niin vähän ja vanhat ajatukset unohtuvat helposti uusien pyrkiessä mieleeni. Niinpä otin käyttööni muistikirjan ja aloin kirjoittaa muistiin ideoita ennen kuin ne unohtuvat. Muistikirja täyttyy vauhdilla ja toteutan töitä inspiraation mukaan, silloin kun se arjen aikatauluihin sopii. Tässä blogissa kerron pääasiassa kuvin, miten muistikirjan käsityöideoiden toteuttaminen etenee. Saavutanko muistikirjan lopun, ennen kuin alan täyttää uutta kirjaa?

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Ystävänpäivä käsillä

Ystävänpäivään on nyt kuukausi aikaa. Tänä vuonna ajattelin aloittaa ajoissa, että saan muutaman lahjan kääräistyä pakettiin. Tällä kertaa paketeihin piilotan hauskoja ja käytännöllisiä arjen apureita, käsin tehtyjä, tietenkin.


Virkattu kahvain on kätevä kantoapu. Kuuman piirakan voi nostaa siihen suoraan uunista ja kantaa vuuan saman tien tarjoilupöydälle. Pannunalusta ei tarvita, kun kahvaimen tekee moppilangasta tai ohuesta ontelokuteesta. Tähän kahvaimeen tein kolme erilaista vaihdettavaa kahvaa eri käyttötarkoituksien mukaan.


Tästä kotelosta talouspaperiarkit voi nostaa kätevästi yhdellä kädellä. Kotelon voi täyttää helposti ja onhan se kivemman näköinen keittiön pöydällä kuin muovipussi. Valkoinen väri on tietysti arka sotkuille, mutta onneksi lanka kestää konepesua. Suunnitteilla on myös kotelo paperirullalle.



Sydämellinen bambulankainen keittiöliina tuo piristystä arkeen. Arki voi olla kaunista!



Tämä Käsi Kädessä -lapanen lämmittää ystävysten tai rakastavaisten käsiä ja mieltä. Voi sitä käyttää itsekseenkin muhvin tapaan.


Pitsisydän-kuvan myötä toivotan ihanaa tulevaa ystävänpäivää kaikille käsitöiden ystäville!


4 kommenttia:

  1. Eipä ollut tullut mieleenkään, että voisin aloittaa ystävänpäivälahjojen tekemisen jo nyt. Kiitos vinkistä!
    Käytänpä tämän illan tutustumalla blogiisi! :)

    Käsityöiloa toivottelee: Pia

    VastaaPoista
  2. Kiva, kun tulit tutustumaan:) Käsityöiloa myöskin Sinulle!

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos! Välillä tulee nättejä, joskus piilotetaan korin pohjalle ;)

      Poista